Moi olen Annika, 44-vuotias Erityismetsän perustaja. Olen vaimo ja kahden lapsen äiti ja perheeseemme kuuluu myös hypoallergeenisia terapiakoiria ja kissa. Intohimojani ovat eloonjääminen, luonto, yksinvaeltaminen, vapaasukellus, selviytyminen, primitiiviset taidot ja haastavampi ensiapu. Olen koulutukseltani kasvatus- ja yhteisöohjaaja, nuoriso-ohjaaja, urheiluhieroja, luonto- ja elämysopas, eloonjäämis- ja taisteluensiapukouluttaja, rentoutusohjaaja, MALIKE-toimintavälineohjaaja sekä lifesaver. Olen ohjannut runsaasti myös erityisryhmiä, mm. vapaaehtoisena 4 vuotta MLL:n Erityisnuorten Klubi-iltoja. Suurimmassa osassa ryhmiämme on myös runsaasti erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria. Olen myös tehnyt paljon sisällöntuotantoa eri instansseille. Olen luonteeltani räiskyvä ja kaikki huomioon ottava sekä innostava. Olen myös erityisherkkä ja luen hyvin ihmisiä. Ennen kaikkea, mitä tiukempi tilanne, sen rauhallisempi minä. Ota rohkeasti yhteyttä tai nappaa hihasta jos törmätään. You name it!
Moi! Olen Elina, 33-vuotias luontoliikuttaja, lifesaver, liiketoiminnan ammattilainen ja markkinointiassistentti. Olen yhden aktiivisen pienen pojan äiti ja luontokasvattaja. Vapaa-aikani vietän joko metsässä uutta oppien ja rentoutuen tai kuntosalilla itseäni haastaen. Luonteeltani olen rauhallinen tarkkailija ja tämän vuoksi ryhmäohjauksissa arempien lasten on monesti helpompi lähestyä minua. Ohjaan mielelläni kaikenikäisiä ihmisiä. Olen suorittanut MPK:n Eloonjäämiskoulutus 3:n (SERE C) ja Eloonjäämiskoulutus 1:n (SERE A). Olen kouluttautunut myös sotilastaitojen ja kodin varautumisen parissa. Lisäksi olen MALIKE-toimintavälineohjaaja. Toimin myös vapaahtoistyössä.
Moi! Olen Aave, Erityismetsän hypoallergeeninen Halikoira. Osallistun mielelläni kaikenlaiseen toimintaan osana ryhmää. Voit tilata minut mukaan ohjaukseen, retkelle tai tapahtumaan. Rakastan kaikenikäisiä lapsia ja toki aikuisiakin! Olen turvallinen ystävä kaikille ja eniten nautin, kun saan touhuta vapaana luonnossa.
Tiesitkö, että syvällä Erityismetsän tiheissä kuusikoissa asustaa Naavaparta? Naavaparta on metsien suojelija, joka lapsia kohdatessaan palaa halusta päästä kertomaan heille metsien salaisuuksia. Naavaparran paras ystävä on keiju nimeltä Menni.
Erityismetsän metsätila sijaitsee Orivedellä Mäntäntien varressa erinomaisten kulkuyhteyksien varrella. Tilan maasto on monipuolista, näköalapaikkoja on useita ja korkeusvaihtelu suurta. Tilalle rakentuu lähiaikoina esteetön patikkareitti laavuineen. Metsätila on käytettävissä sovitusti ohjauksiin ja ryhmille. Kysy lisää!